Noudattamalla näitä sääntöjä lisäämme asuinympäristömme viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Jokaisen on käyttäytymisellään ja muulla toiminnallaan huomioitava muut asukkaat. Asukkaiden on huolehdittava myös, että heidän vieraansa noudattavat näitä järjestyssääntöjä. Yleisissäjärjestyssäännöissä ja lainsäädännössä on kaikkia kansalaisia koskevia määräyksiä.
Huoneistot
- Muutoilmoitus maistraattiin on tehtävä 2 vuorokauden kuluessa asuntoon muuttamisesta. Muuttoilmoitus tehdään puheimessa 0203 456, Digi- ja viestiviraston nettisivuilla tai postissa osoiteeenmuutoksen yhteydessä. Asunnoissa saa asua vain vuokrasopimuksessa asukkaiksi hyväksytyt henkilöt. Autopaikka, saunavuoro ja muista muutoksista on sovittava kiinteistönjhoitajan kanssa.
- Asumisaikana on noudatettava hyviä tapoja eikä naapureita saa häiritä. Yörauha on klo 22.00 – 7.00, jona aikana asukkaiden rauhaa häiritsevä toiminta on erityisesti kielletty. Radion ja television kovaääninen kuuntelu on myös häiritsevää toimintaa. Huoneistossa ja muissa sisätiloissa ei saa tupakoida eikä pitää avointa tulta (kynttilät yms.). Alkoholin käytöstä aiheutuvaa toistuvaa häiritsevää käytöstä ja asunnon turmelemista ei hyväksytä. Asukas vastaa myös vieraidensa toimista.
- Huoneisto on pidettävä hyvässä kunnossa. Asuntokatselmus tehdään valokuvaten asuntoon muutettaessa sekä asunnosta pois muuttessa vuokrasuhteen alussa perityn vakuuden takaisinmaksua varten. Asukkaille suositellaan laajan kotivakuutuksen tekemistä.
- Sähkö ja vesi laskutetaan kuukausittain syyskokouksen vahvistamien hintojen mukaan. Veden kulutuksessa on noudatettava säästäväisyyttä. Erillistä sähkösopimusta ei tarvitse tehdä. Vesivuodoista ja muista asunnossa havaituista vioista on viipymättä ilmoitettava kiinteistönhoitajalle, päivystys puhelinnumero 040 481 9470.
- Kaikissa asunnoissa on koneellinen ilmanpoisto, joka säädetään hellan yläpuolelta. Ilmastointiventtiilit on pidettävä avoinna, jolloin huoneilma pysyy asumiselle sopivana. Ruokaa laittaessa tulee liesituuletin laittaa tehokkaallle asennolle, jotta turhista palohälytyksistä vältytään. WC ja muihin viemäreihin ei saa laittaa niitä tukkivia tai vahingoittavia jätteitä.
- Saunavuoro varataa kiinteistönhoitajalta.Saunomisen jälkeen tilat jätetään siistiin kuntoon. Saunassa on käytettävä laudeliina.
- Oltaessa poissa pidemmän ajan, tulee siitä ilmoittaa kiinteistönjhoitajalle tai isännöitsijälle kiinteistönhoidon ja turvallisuusden varmistamiseksi. Lämmityskautena asunnon ikkunoita ei saa jättää auki.
- Lintujen ja muiden eläimien ruokkiminen ulkona ei ole sallittu muualla kuin Vanhustekotiyhdistyksen niille osoittamille paikoille. Piha-alueella ei saa varastoida tavaraa. Kiinteistön piha-alue tulee pitää siistinä.
Tomuttaminen
- Matot tomutetaan vain tarkoitukseen varatuilla paikoilla olevilla telineillä.
Jätteet
- Talousjätteet on lajiteltava ja toimitettava jätekatoksissa oleviin keräysastioihin lajitteluohjeen mukaisesti. Huom. biojäteastiassa on käytettävä biohajoavia kasseja.
Pysäköinti
- Ajoneuvojen pysäköinti on sallittuv vain niille varatuilla ja merkityillä paikoilla. Pelastustiet on pidettävä avoinna. Auton tarpeeton joutokäynti on kielletty. Ajoneuvojen lämmityspistokkeita saa käyttää vain ajoneuvojen lämmitykseen. Lämmitysjohtoa ei saa jättää pistokkeeseen kun ajoneuvoa ei lämmitetä. Huoltoajo sallittu.
Yhteiset tilat
- Yhteisten tilojen ja ulkoalueden käytössä on noudatettava siisteyttä ja järjestystä. Palovaarallisten aineiden säilytys huoneistoissa, varastoissa ja yhteisissä tiloissa ei ole sallittu. Pesutupien ovet ovat avoinna arkipäivinä 7.00-16.00. Porraskäytävän ovet ovat avoinna joka päivä 6.30-20.00. Ulkoiluvälineet ja apuvälineet ja muut tavarat on säilytettävä niille varatuille paikoille. Omat ulkoilu- ja apuvälineet sekä muut tavarat tulee nimetä selkeästi. Kiinteistöissä havaituissa vioista ja puutteista on viipymättä ilmoitettava kiinteistönhoitajalle tai isännöitsijälle. Alueella on tallentava kameravalvonta.
Lemmikkieläimet
- Huoneiston ulkopuolella lemmikkeläimet on pidettävä kytkettynä. Ne eivät saa häiritä talon asukkaita eikä talossa luvallisissa asioissa liikkuvia eivätkä saa liata rakennusta tai tonttia.
Sääntöjen rikkominen
- Ilmoitus havaituista lakien tai tämän järjestyssäännön rikkomisista, vahingonteoista sekä mahdollisista kiinteistönhoidon tai muiden tehtävien laiminlyönneistä tulee tehdä Vanhustenkotiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajalle tai isännöitsijälle. Näiden järjestyssääntöjen rikkominen voi aiheutta vahingonkorvausvelvollisuuden ja toistuvana vuokrasuhteen purkamisen.
Lisätietoja antavat tarvittaessa isännöitsijä ja kiinteistönhoitaja.
Viitasaaren Vanhustenkotiyhdistys ry:n hallitus on hyväksynyt säännöt kokouksessaan 16.6.2020.